lauantai 13. huhtikuuta 2013

Helmivirkkaus

Harvoin olen jonkin käsityötekniikan kanssa taistellut niin paljon kuin helmivirkkauksen. Jopa pitsinnypläys oli helpompaa, ja osaan kuitenkin ihan hyvin virkata! Jotenkin helmet eivät vaan suostuneet asettumaan kauniisti. Luovutin ainakin 3 kertaa ja yritin aina pölyn laskeuduttua uudelleen, oppaanani pari kirjaa ja useita lehtiartikkeleita. Sitten yhtäkkiä muutama viikko sitten hoksasin miten homma toimii! Sain parin päivän ähellyksen jälkeen aikaiseksi tämän kaulakorun.
Piilosilmukkatekniikka, 5 kappaletta 11/0-kokoisia helmiä kierroksella

Onnistumisesta innostuneena aloin selailla aiheeseen liittyviä blogeja ja löysin aivan ihania kaulakoruja, jotka oli koottu suurista helmivirkatuista palloista. Esimerkiksi tämän korun näkeminen sai minut haluamaan samanlaisen välittömästi. Siispä uuden haasteen kimppuun! Jotenkin ajattelin, että tekniikka olisi jotakuinkin sama kuin pelkkää putkiloa virkatessa. Olin kuitenkin väärässä. Sain nimittäin aikaiseksi nämä:
Ei niin nättejä palloja

 Jouduin nöyrtymään ja maksamaan 5,50 euroa pallovirkkauksen peruskurssista. Se kuitenkin kannatti, sillä pääsin heti ensimmäisellä yrityksellä jo tälläiseen lopputulokseen:
Ohje: Birgit Bergemann

Ei täydellinen, mutta parempaan päin ehdottomasti. Harjoitukset jatkuvat.

Edit: Helmivirkkauksesta lisää uudemmissa päivityksissä sekä oikeasta reunasta löytyvässä Helmivirkkauksen ABC:ssa! 

2 kommenttia:

  1. Kiva, että olet luonut omat sivut. Pysyn näin selvillä mitä sinne korurintamalle kuuluu, vaikka aina nähdessämme sulla on erittäin hienoja koruja tekeillä tai tehtynä! seuraan innolla sivujasi.
    mami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit ja kommentoit :) Yritän pitää blogin ajantasalla siitä, mitä olen saanut aikaan!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...