Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rannekorut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rannekorut. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. elokuuta 2013

Sinistä ja vihreää...

... ja vielä samassa korussa! Eräänä iltana sattui käteeni jo jonkin aikaa työhuoneessani lojunut pussillinen sekalaisia lamppuhelmiä. Niiden joukosta erottui kaunis ovaalinmuotoinen yksilö, jossa toinen pää oli vaalean sininen ja toinen vihreä. Helmi oli niin kaunis, että siitä inspiroituneena sain pitkästä aikaa kipinän kaivaa helmet ja langan esille. Valt... öhöm, kattavasta varastostani löytyi juuri sopivan värisiä siemenhelmiä ja lisukkeeksi valitsin vähän tiibetinhopeisia osia.

Piilosilmukkatekniikka, 12/0 siemenhelmiä

Lamppuhelmi ei pääse oikeuksiinsa tässä kuvassa

Lukkona salpalukko
Korun pitää muodossaan memory-vaijeri, jonka avulla kiinnitin myös lukon. Tekniikka on sama kuin kristallirannekorussa, jonka esittelin alkukesästä. Ajattelin lisätä ohjeen tuonne Helmivirkkauksen ABC-osioon jahka ehdin. Tätä rannekorua on tullut jo muutaman kerran ulkoilutettua ja olen siihen aika ihastunut!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Pinottavat rannekorut kristalleilla höystettynä

Mieleni teki muutamaa yhteensopivaa ihan simppeliä rannekorua, joita voisi käyttää yhdessä ikäänkuin pinottuina ranteeseen. Tälläisiä syntyi parin illan aikana.

Lukko ei muuten ole kätevin mahdollinen...
Helmivirkkauksella jatketaan, mutta päätin tehdä nämä vaihteeksi piilosilmukkatekniikalla. Pienenä blingbling-lisänä rannekorujen ulkoreunalla kulkee kristallibiconeita. Tekniikka on käytännössä lähes sama kuin rannekorussa, jonka ohjeen tein Helmivirkkauksen ABC:hen.

Kristallit asettuvat nätisti päällekkäin

Helmet ovat 8/0-kokoisia ja niitä kuluikin yhteen koruun yllättävän paljon (n. 15g). Nyt sitten 8/0-laarit ammottavat tyhjyyttään. Sehän tarkoittaa sitä, että pian pukkaa taas tilausta helmikauppaan... Onneksi Mies ei lue blogiani! Luulisin...

Myöhemmin valmistui vielä yksi

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Star Fruit Bracelet

Pohdiskelin, esittelenkö täällä tätä rannekorua lainkaan, sillä se ei varsinaisesti ole siemenhelmityö. Päätin kuitenkin esitellä, sillä onhan tähänkin muutama siemenhelmi käytetty. 

Heather Kahn: Star Fruit Bracelet, julk. Beadwork Aug/Sept 2010

Pääasiassa tämä on tehty Swarovskin kristalleista (koot 3mm, 4mm, 5mm ja 6mm). Tekniikkana RAW ja lankana Nymo D! Siis miksi valitsin Nymon, en voi ymmärtää... Nymohan on oikein sopiva lanka suurimpaan osaan helmitöistä, mutta teräväreunaisista kristalleista tehtyyn olisi sopinut paremmin vaikka Fireline (joka on siimaa ja kestää paremmin hankausta).

Lukkona teräksenvärinen laatikkolukko
No, tehty mikä tehty ja käyttäähän tätä ei uskalla - yksikin väärä liike ja kristallit helisevät lattialle. Kuten arvata saattaa, tämä oli yksi ensimmäisiä helmitöitäni. Ihastuin upeisiin väreihin (ohjeessa on mallitöitä kolmessa huikeassa väriyhdistelmässä). Järkevä ihminen toki tekisi korun uudelleen vahvemmalla langalla, mutta minä tyydyn vain ihailemaan tätä lipaston päällä ja silloin tällöin vähän silittelemään kristalleja...

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kuutioita ja kristallia

Tämä rannekoru alkaa olla viimeisiä esittelyyn tulevia vanhoja siemenhelmikorujani. Vajaa vuosi sitten tämän tein, mutta eipä ole tullut käytettyä, jotenkin liian bling-bling omaan makuuni. Ihailen sitä silti aina silloin tällöin, kaunishan se on...

Ihana ilta-aurinko saa kristallit säihkymään upeasti
Muutama Swarovskin kristalli, kuutiohelmiä ja 15/0 siemenhelmiä. Sisällä memoryvaijeri, joka pitää korun muodossaan, sekä kumiputki, joka puolestaan pitää helmiputken muodossaan. Lempivärini, mutta kuten sanottu, hiukan liikaa blingiä!

Christie Prince : Clinging Vine Bracelet, julk. Beadwork May 2012


tiistai 23. huhtikuuta 2013

Heavenly Hexagons

Vielä riittää esiteltäväksi aiemmin valmistuneita koruja, ja tässä niistä yksi, koska mitään uuttakaan ei juuri tällä hetkellä ole. Kyseessä on ensimmäinen Delica-helmistä tekemäni koru, jolla on ikää ehkä parisen vuotta. 
Mikki Ferrugiaro: Heavenly Hexagons, Beadwork Aug/Sept 2010
Ohjeen mukaan jokaisen kuusikulmion sisällä pitäisi olla spiraalinmuotoinen kuviointi, mutta päätin tehdä omani ilman sitä, sillä peyote-tekniikka oli minulle vielä varsin uutta. Tulos on mielestäni aika hieno (ikävä kyllä myös Nassikka on sitä mieltä ja repii korua innokkaasti aina kun se on ranteessani, sen vuoksi se onkin jo hiukan venynyt) ja olenkin käyttänyt sitä paljon.

En oikein tiedä mitä mieltä olen Delicoista noin yleensä, ne ovat kyllä kivan pieniä ja tasalaatuisia, mutta kuitenkin jotenkin hengettömiä. Ne ovat myös melko hintavia. Toisaalta väri- ja pinnoitevaihtoehtoja taitaa nykyisillään olla jo lähemmäs 1000 (luin muuten joltain amerikkalaiselta helmeilyfoorumilta kun eräs nainen kertoi Delica-kokoelmastaan, hänellä oli tuubillinen lähes jokaista olemassaolevaa väriä. Huhhuh.), joten joka makuun ja tarpeeseen luulisi löytyvän oikea. Ostan Delicoita silloin tällöin, mutta mikään fani en taida olla.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Lisää koruja Beaded Allure -kirjasta

Mainitsin aikaisemmin, että olen tehnyt Kelly Wiesen Beaded Allure -kirjan ohjeiden mukaan useita koruja. Ettei heräisi epäillys, että liioittelin, esittelen tässä niistä kaksi.
Kelly Wiese: Dewdrop Flower

Dewdrop Flower-rannekoru opetti tärkeän läksyn päättelemisestä. Käytin tätä ensimmäisen kerran eräänä päivänä koulussa, ja päivän päätteeksi kotiin päästyäni koru tippui ranteestani eteisen lattialle. Mikä mäihä, että se ei ollut pudonnut aikaisemmin! Helmistä tehty lukkosysteemi oli nimittäin pettänyt ja osa helmistä karannut. Olin jättänyt päättelylangan liian lyhyeksi. Tästä otin opikseni niin, että päättelen piiiitkällä langalla, teen muutamia solmuja matkan varrella ja kiinnitän jokaisen solmun vielä liimatipalla. Kuten kuvasta näkyy, en ole vieläkään korjannut korua...

Toinen tällä kertaa esittelemäni koru on lariat-tyyppinen kaulakoru, nimeltään yksinkertaisesti Chain Lariat. 
Kelly Wiese: Chain Lariat


Tein sen lempiväristäni, sinisestä, ja lisäsin päihin kuparihelmiä sekä kristalleja. Yhdistelmä on mielestäni ihan kiva. Jostain syystä tätä korua ei ole tullut käytettyä kertaakaan, täytyypä ryhdistäytyä tässä asiassa.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Väreistä

Olen huono yhdistelemään värejä. Myönnän sen avoimesti. Jumiudun yleensä muutamaan lempiväriini, joita sitten toistan koruissani kyllästymiseen saakka. Tiedän kyllä perusperiaatteet pää- ja vastaväreistä, kontrasteista ja harmaa-asteikoista, mutta tietojen soveltaminen käytäntöön on yhtä tuskaa.

Aloitellessani helmeilyä jouduin toteamaan, että ongelmani korostui entisestään! (Siemen)helmien kanssa kun ei kyse ole pelkästään väristä, vaan materiaalin muutkin ominaisuudet vaikuttavat siihen, mikä näyttää hyvältä jonkin toisen kanssa tai sitten ei. Kuvaan astuivat erilaiset pinnoitteet, hohteet, matta ja kiiltävä, hopeoidut ja värjätyt reiät, helmiäinen... Oikeanlaisen kontrastin saavuttaminen oli yhtäkkiä hirvittävän vaikeaa (tästä kerron lisää kun saan erään työn alla olevan korun valmiiksi). 

Kuin asia ei olisi muutenkin jo riittävän hankala, huomasin, että myös malli vaikuttaa siihen, mitkä värit kannattaa valita, tässä siitä esimerkki. Tein talvella rannekorun, jossa käytin ostamiani kauniita norsunluun värisiä Tila-helmiä.
Suunnittelija Marcia Balonis, ohje julkaistu Bead&Button-lehden numerossa 109

Mielestäni korusta tuli oikein onnistunut, keväinen ja raikas. Tästä rohkaistuneena otin työn alle toisen mallin ja samat Tila-helmet, tuloksena toinen rannekoru.
Suunnittelija Anna Elisabeth Draeger, ohje julkaistu Bead&Button-lehden numerossa 107

Mutta kuinka kävikään! Malli sinänsä on kaunis ja hauska tehdä, mutta lopputulos on jotenkin halvan ja muovisen näköinen? Nähden siihen miten monta tuntia istuin neula, siima ja kulhollinen helmiä käsissä, olen toooosi pettynyt. Todennäköisesti puran koko roskan ja otan Tila-helmeni talteen. Jospa keksisin niille jotain muuta käyttöä... Ja teen tämän rannekorun myöhemmin joistain muista helmistä.

Tuntuu, että kauniit väriyhdistelmät syntyvät lähinnä tuurilla. Tosin äitini, joka on innokas korttiaskartelija, lohdutti tässä erään kerran, että värisilmä kehittyy ajan myötä. Jään odottelemaan että näin tapahtuu...

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Korurasian kätköistä

Tässä päivänä eräänä kaivelin korurasiaani ja käsiini sattui muinaisjäännöksiä. Nämä rannekorut ovat peräisin ajalta, jolloin ensimmäis kertaa tutustuin siemenhelmiin.

Asuin lapsena maaseudulla pienessä kylässä. Muistan, kuinka kivaa oli kun pääsin äidin kanssa käymään läheiseen pikkukaupunkiin, jossa eräs rouva piti elintarvike- ja veikkauskioskin yhteydessä melko suurta askartelutarvikevalikoimaa. Silloin tällöin äiti osti sieltä minulle sekoituspussillisen pikkuruisia lasihelmiä, joiden kanssa sitten kotona piipersin, lajitellen ja järjestellen niitä tuntikausia. Alan kirjallisuutta tai lehtiä ei ollut tarjolla, joten kehittelin malleja omasta päästäni. Hallitsin näköjään ainakin tikapuupiston ja jonkinlaisen muunnoksen päivänkakkaraketjusta (tosin tietämättä mitä ne olivat).

Ikää koruilla veikkaisin olevan n. 15 vuotta. Värit ovat säilyneet hämmästyttävän hyvin, jopa hopeoidut lukot ovat vielä hopeanväriset. Muistelenn tehneeni korut johonkin Nymon kaltaiseen lankaan ja käyttäneeni niitä paljon. Jää nähtäväksi, kestävätkö nykypäivän tarvikkeet aikaa yhtä hyvin!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...